Olin suunnitellut tekeväni vaikka mitä. Miten voi olla mahdollista, että aika lentää kuin siivillä vapaapäivänä?
Vaikka heräsin kuten työaamuna. Saatuani perheen kunnialla töihin ja kouluun, katsoin yhden keskeneräisen leffan loppuun, ja aloitin toista listaltani.
Mieheni vei minut syömään - extempore ihanaa- , ja ehdin samalla keikalla ja kyydillä palauttamaan ja vaihtamaan eilen lapsille ostamiani vaatteita; onneksi ei tarvinnut palauttaa pojan talvitakkia eikä tyttären talvihousuja.. Näillä pakkasilla isossa kauppakeskuksessa oli eilen ryysis ja talvivaatteet suorastaan revittiin käsistä, joten olen iloinen, että heillä on kunnon tamineet. Hiukan sain tänään siinä samaisessa kauppakeskuksessa toimitettua tontun virkaa. Ja ostettua uuden uimapuvun! (huutomerkki siksi, että uimapuvun ostaminen on h a n k a l a a ja eka sovittamani uikkari oli todella jees!)
Tulin kotiin, ja katsoin leffaan loppuun. Lapset tulivat koulusta, olin luvannut tehdä ruokaa. (Ja koko ajan aika ajoi minua takaa, tiedäthän tuon tunteen; herätyskello krokotiilin mahassa).
Sitten...
Tytär teki ahkerasti läksyjään. Sitten hän ilmoitti, että projektin materiaali oli jäänyt kouluun. Palautuspäivä torstaina.- Lähdin koululle.
- Soitin luokasta ja varmistin ettei muuta puutu.
- Ei.
- Tulin kotiin.
- Ajattelin levätä hiukan.
- "Äiti auta matikanläksyissä." Okei.
- Yritin levätä.
- "Äiti, mä oon tosi pahoillani, mutta ne projektin yhet toiset tekstit jäi kouluun." (Kirosin mielessäni, mutta tiesin ettei olisi mitään järkeä lähettää tytärtä -15 asteen pakkaseen, kun hänellä on täysi työ selvitä maanantain läksyistään.)
- Lähdin kouluun.
- Kuin ihmeen kaupalla pääsin vielä sisään.
- Soitin luokasta kysyäkseni puuttuuko muuta (en oikein älyä miksi soitin, koska tuntia aikaisemmin olin tehnyt samoin, ja saanut väärän vastauksen).
- Kukaan ei vastannut. (En enää kiehunut, mutta porisin.)
- Lähdin kotiin.
- Oli pirtsakka pakkanen, päivä tummumassa. Kaunista.
- Oikeastaan rupesi naurattamaan.
- Tulin kotiin.
- Höpöttelin tytön kanssa (poika oli tässä välissä jo lähtenyt kaverille ja treeneihin).
- Soitin pari puhelua. (Tytär teki edelleen niitä läksyjään, ja projektia.)
- Sitten tytär kertoi, että uusi untuvatakki oli "vähän mennyt rikki" ulkoleikeissä. Vahingossa.
- Katsoin kelloa. Krokotiili.
- Baletin avoimien ilta alkaisi kohta, tytär lähtisi 20 min päästä. Paniikki meinasi tarttua tyttäreen, ja sanoin hänelle:
"älä päästä sitä krokotiiliä lähelle, sä voitat sen". Hän ymmärtää, Peter Pan fani kun on. - Kaivoin ompelutarvikkeet.
- Kuin Ruusunen ikään, tökkäsin neulan pari kertaa sormeeni, mutta onnistuin.
- Tytär lähti.
- Minä jäin.
- Istuin.
- Mietin tätä vapaapäivää.
- Ok. Näillä mennään.
- Elämää ei pidä ottaa liian vakavasti.
- Lähdin balettitunnille katsomaan.
- Baletin jälkeen kävin kaupassa.
- Tässä ollaan.
- Kohta taas mennään.
OIh, mä olin unohtanut jo koko kellon krokotiilin mahassa! Sekö se on raksuttanut munkin lähelläni aika ajoin?!?
VastaaPoistaJa oon samaa mieltä, että uikkareiden ostaminen (samoin kuin rintaliivien) on auttamattoman tukalaa. Ja kun siinä onnistuu, on mitalin ansainnut. ;)
Kauniit kuvat!
Jep. Varmaan se sama pirullinen krokotiili :-)
VastaaPoista