perjantai, 31. joulukuuta 2010

Katsaus kuluneeseen vuoteen, kiitokset ja hyvää uutta vuotta!

Vuosi on vaihtumassa ja aika laittaa tämäkin vuosi pakettiin. Teen sen nyt kolmannen kerran tämän blogin historiassa. Osaksi vuosi oli raskaskin, ikäviä asioita tapahtui lasten elämässä, sitten toisaalta nyt tuntuu että sain asioita hallintaani haluamallani tavalla, lähinnä arkeen panostamalla. Sitten vuoteen mahtuu ihania, hauskoja tapahtumia valtavasti!

Tammikuu 2010:
* Tartuin yritykseen, joka ei ikävä kyllä onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. MUTTA! Sain viimeksi sairaskohtauksen viime tammikuussa, siis melkein vuosi sitten. Olen jaksanut kuntoilla suhteellisen hyvin ja rentouttaa itseäni, erityisesti mieltäni. Jaksoin kotikuntouttaa itseäni.

Helmikuu 2010:
* Olin henkevällä tuulella, ja katsoin vuoden parhaan leffan! (Siis niistä jotka olen nähnyt tänä vuonna, ja eikä se tietenkään ole tarpeeksi, koska katsottavien leffa-lista vain kasvaa, kasvaa...)

Maaliskuu 2010:
* Maaliskuu tuntui olevan hyvä kuukausi:

Huhtikuu 2010:
* Olin todella streessaantunut ennen lomaamme. Lähinnä johtuen lasten kouluista.
* Sitten pääsimme LOMALLE!

Toukokuu 2010:
* Kaikki paitsi puutarhan hoito on turhaa! Unikot, laventelit jne.

Kesäkuu 2010:
* Don Huonot come back Tavastialla.

Heinäkuu 2010:
* Grilliruokaa, miehen uudella Weberillä!
* Näin vanhoja luokkakavereita!
* Pohdin kirjoituskukkasia
* Lomalla!
* Siskon perhe Suomessa! Suomi turnee!

Elokuu 2010:
* Kesällä koluttiin museoitakin.
* Luin vuoden kirjan.

Syyskuu 2010:
* Syksyllä jouduin matkustamaan työni puolesta. Siitäkin pitää ottaa kaikki irti!
* Coco Chanel leffat - Coco kirjakin odottaa lukemista
* Arjen onnen hetkiä tuli kirjattuakin!
* What's cool?

Lokakuu 2010:
* elämän helminauhaa
* Sain koruni "järjestykseen"

Marraskuu 2010:
* Kertakaikkisen ihanat tavarat!
* Kävin nukkumassa
* Ja vietin ihania nelikymppisiä! Söimme Careliassa.
* Virittäydyttiin joulutunnelmiin

Joulukuu 2010:
* Söimme hyvin Porin Buccossa.
* Lunta on aivan käsittämättömän paljon!

Tähän vuoteen ja erityisesti tähän hetkeen kuuluu myös se, että tämä blogi vetäytyy varmaankin hetkeksi lepäilemään. Aloitin tämän blogin omien ajatusten kokoamiseen, itseni kehittämiseen. Halusin kirjoittamalla selventää ajatussekamelskaa päässäni, kirjoitin siis itselleni. Aika pian kirjoitusten aiheet lisääntyivät; erityisesti tavallisen elämän ja ajatusteni lisäksi kirjoitin elokuvista, ruoasta, kulttuuririennoista, keräsin sitaatteja, listasin musiikkia, nappasin valokuvia, muistelin matkoja jne.

Tämä on ollut upea harrastus, johon minulla ei ole ollut ikinä niin paljon aikaa kuin olisin halunnut :-)!! Tarvitsisin sen toimiston!

Upean ulottuvuuden tähän harrastukseen antavat lukijat ja kommentit. En olisi ikinä uskonut miten paljon ne minua ilahduttavat. En oikeastaan tiennyt mitään bloggaamisesta kun aloitin. Ja miten paljon upeita blogeja onkaan olemassa!

Blogin rinnalla minulla on kulkenut vahakantiset ja pahviset muistikirjat mukana, ja nyt minulla on liuta erilaisia muistikirjoja lisää. Ja paljon ajatuksia miten tallennan näitä elämäni ihania hetkiä.

Haluan kiittää kuluneesta vuodesta, vuosista
ja toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta 2011!
Peace & Love!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...